I saw man singing love songs to her wive while washing the car. I saw dog on the roof. I saw a woman who had boobs, but no ass.
And all that made me think.
And my thoughts, now that i have loads of time to think, because i have nothing else to do in school, they ramble a lot. It's amazing how i can totally forget everything that's around me and disappear somewhere far far away, until someone says something totally random and i'm suddenly back in this reality.
It's like my own Neverneverland, and i can't even remember what i was thinking, and i think thats sometimes best for me. I don't even want to know what my mind can create. I'm quite sure that i'm day dreaming, like really sleeping during the classes... just my eyes open.
Sometimes i feel like i'm trying too hard. I'm trying all the time impress someone, i try to be bright and shiny, but for some reason people think that i'm sad all the time. Or if i'm not sad, i'm nervous, because after lunch i have like BIG expresso and i'm shaking when i go back to school. My body got used to the nescafe already and now real coffee is a shock for my body. My heart beats fast and i can hear my blood rushing trough my brain, and that's freaky. But i like it. It's like the first time with coffee all over again.
I was just thinking that maybe someday i will write this blog in only spanish. Now i'm writing the story of my life in spanish, because i have to. O' how i missed homework.
Ensimmäistä kertaa kaipasin oikeasti suomeen. Tai oikeastaan Hailuotoon. Ehkä ihmisellä voi sittenkin olla kaksi onnellista paikkaa, sillä jos nyt tarkkaan mietin, niin Hailuoto is my happy place también. I love that little island, missä ei ole edes alkoa, ja joudut raahaamaan juomasi sinne oulusta. Mutta minähän olenkin raitistunut täällä, joten enää ei tarvitse raahata viinaa minnekään. Tämä on jo neljäs päivä raittiina. Kiitos kotiarestin.
Ja minä rakastan monia asioita, ja jos ne sanoo suomeksi ääneen se kuulostaa hassulta. Oikeastaan kaikki suomeksi kuulostaa hassulta, joten en sano enää mitään, sillä en niitä muullakaan kielellä tänne aio kirjoittaa, sillä joku saattaisi vahingossa ymmärtää.
keskiviikko 24. maaliskuuta 2010
maanantai 22. maaliskuuta 2010
Millä kielellä appelsiini kuoritaan?
And there's no coincidence, theres only bunch of them and they create destiny, and when people meet when the old life turns it's back and not the other way around, because normally people meet and then the old life turns it's back, they bond differently, and sometimes it might last for a lifetime.
And maybe everything happens for a reason, but i doubt that.
There's no bigger plan behind my life, cos i'm not alone, i'm not special.
People are.
I'm part of the world, that has bigger meaning, or maybe not.
Minä pidän tavasta, jolla etelän ihmisten huulet liikkuvat, kun he puhuvat englantia aksentilla. Ehkä aksenttia ei aina kuulekaan, jos he puhuvat hyvin, mutta silloin heidän silmäripsensä taipuvat suoraa alaspäin, kuten paikallisilla silmäripsillä on tapana, ja he puhuvat nopeampaa, ja etelämässä kieli on laulavampaa, mutta minä en ehkä pidä siitä niin kovasti.
Eikä täällä kuorta appelsiineja, sillä minä en ole nähnyt yhtään appelsiinia, enkä minä tiedä millä kielellä appelsiini täällä kuoritaan.
And maybe everything happens for a reason, but i doubt that.
There's no bigger plan behind my life, cos i'm not alone, i'm not special.
People are.
I'm part of the world, that has bigger meaning, or maybe not.
Minä pidän tavasta, jolla etelän ihmisten huulet liikkuvat, kun he puhuvat englantia aksentilla. Ehkä aksenttia ei aina kuulekaan, jos he puhuvat hyvin, mutta silloin heidän silmäripsensä taipuvat suoraa alaspäin, kuten paikallisilla silmäripsillä on tapana, ja he puhuvat nopeampaa, ja etelämässä kieli on laulavampaa, mutta minä en ehkä pidä siitä niin kovasti.
Eikä täällä kuorta appelsiineja, sillä minä en ole nähnyt yhtään appelsiinia, enkä minä tiedä millä kielellä appelsiini täällä kuoritaan.
torstai 18. maaliskuuta 2010
Bright and shiny vs. scary and damaged
"oh, and i'm feeling directionless, yes... But that's to be expected"
Kirjoitan tämän nyt ihan vittuillakseni suomeksi, koska tiedän, että jotkut kääntävät tätä google transaltorilla, ja saavat siitä kiksinsä. Miten vaan, pointti on kuitenkin hukassa, sillä suomen kieli on niin kaunis asia, että ei sitä pysty muille kielille kääntämään. HAH, sanon minä.
No, it feels weird to write this in finnish, i really don't even think in finnish anymore... it's always in english or spanish. When i think in finnish it feels kinda funny, like i have to think more when i speak in finnish. Even tough i'm not that good in english or in spanish. Maybe one day i'll be fluent in both of those languages.
I'm really starting to enjoy my life here, and today i decided to be bright and shiny, instead of being dark and twisted, scary and damaged or angry and hurt. But it turned out to be really hard, when i realized that i'm not learning spanish at all. I'm just repeating those same phrases again and again. I think i'll never learn to alter the verbs or so... And that made me feel stupid and useless and yeah. But when i read my earlier blogs, i realized that i seem pretty dark and twisted. Really i'm not. I'm bright and shiny person.
And now my hair isn't bright anymore, so it makes my being look even more dark. But i guess, at least i hope, that people really don't find me dark and twisted.
I also realized that i'm quite transparent sometimes. People can see trough me, and there's people who don't have clue who i am or how i live my life. Mutta täällä olen syvällä pöydän alla, vaikka haluaisin olla out and proud kuten suomessa. Olen samalla pöydänaluskommunisti, ja se jos mikä tukahduttaa olemukseni ja sitten kutistun ihmisenä, ja mitä vielä. Suomessa sentään pystyin julkisesti ilmaisemaan mielipiteeni kanssaihmisistä, ja ei sillä, olen kerännyt ympärilleni suvaitsevaisia ja avomielisiä ihmisiä, jotka rakastavat sateenkaarikansaa kanssani, vaikka eivät siihen sekalaiseen seurakuntaan itse kuulukaan.
Soon to 60, my favourite (and i think only) pub in this pequeño pueblo.
Kirjoitan tämän nyt ihan vittuillakseni suomeksi, koska tiedän, että jotkut kääntävät tätä google transaltorilla, ja saavat siitä kiksinsä. Miten vaan, pointti on kuitenkin hukassa, sillä suomen kieli on niin kaunis asia, että ei sitä pysty muille kielille kääntämään. HAH, sanon minä.
No, it feels weird to write this in finnish, i really don't even think in finnish anymore... it's always in english or spanish. When i think in finnish it feels kinda funny, like i have to think more when i speak in finnish. Even tough i'm not that good in english or in spanish. Maybe one day i'll be fluent in both of those languages.
I'm really starting to enjoy my life here, and today i decided to be bright and shiny, instead of being dark and twisted, scary and damaged or angry and hurt. But it turned out to be really hard, when i realized that i'm not learning spanish at all. I'm just repeating those same phrases again and again. I think i'll never learn to alter the verbs or so... And that made me feel stupid and useless and yeah. But when i read my earlier blogs, i realized that i seem pretty dark and twisted. Really i'm not. I'm bright and shiny person.
And now my hair isn't bright anymore, so it makes my being look even more dark. But i guess, at least i hope, that people really don't find me dark and twisted.
I also realized that i'm quite transparent sometimes. People can see trough me, and there's people who don't have clue who i am or how i live my life. Mutta täällä olen syvällä pöydän alla, vaikka haluaisin olla out and proud kuten suomessa. Olen samalla pöydänaluskommunisti, ja se jos mikä tukahduttaa olemukseni ja sitten kutistun ihmisenä, ja mitä vielä. Suomessa sentään pystyin julkisesti ilmaisemaan mielipiteeni kanssaihmisistä, ja ei sillä, olen kerännyt ympärilleni suvaitsevaisia ja avomielisiä ihmisiä, jotka rakastavat sateenkaarikansaa kanssani, vaikka eivät siihen sekalaiseen seurakuntaan itse kuulukaan.
Soon to 60, my favourite (and i think only) pub in this pequeño pueblo.
keskiviikko 17. maaliskuuta 2010
Un día nublado en San Carlos
It's not hard to grow, when you know that you just don't know.
And i really don't. I feel like i live in different reality compared to others. I'm watching the days go by, and i don't even know what i'm doing! I don't really feel anything at all, and that makes me feel inhumane.
Today i had some kind of anxiety attack, even tough i don't feel that anxious. Everything was a big blur and suddenly i couldn't see or hear anything, and i was sure that i was dying. My whole body was giving up, i felt like vomiting my guts out and my whole body was burning under my skin. Then i just kinda passed out, and suddenly i felt fine again.
Everything happened in few minutes or less... That totally made me think that everything's not ok, even tough i thought that i was getting better every day.
And i really am!
I'm meeting new people and my relationship with my family is getting better and better, and i feel happier every day.
But i feel kinda guilty when i feel happy, like i wasn't supposed to be happy.
Like i wasn't allowed to laugh.
Things here are still pretty bad. The houses that collapsed because of the earthquake, all the people without home or food or clean water...
And people are talking about new earthquake. That they always come in twos. This country can't afford a new terremoto, it's impossible. This whole country will be destroyed if there's another one, at least the parts near Concepción (which means like the whole way from Santiago to Temuco). But IF there will be another one, and i survive from that, i will thank my god. Even tough i don't believe in anything, but if there's someone i think that he/she wouldn't make this country suffer again.
But to be honest... i'm really afraid about the rumors about the new terremoto, because aftershocks just keep getting bigger and bigger. First there were only those little ones, then there were 5,3...6,7... and the last one i think was 7,3?
There's so many questions i would love to ask. Problems that could be solved, longing that could be avoided, vaikka tiedän tarvitsevani tuota ikävää, tiedän että minun tulee kaivata heitä, ja noita öitä jolloin istuimme katolla, kun la luna llena nousi Andien takaa, ja jos olimme hiljaa pystyimme kuulemaan kun ihmiset elivät elämäänsä, sillä täällä ihmiset elävät öisin. Minä tiedän etten kestäisi tätä ilman tuota ikävää, sillä minun tulee ikävöidä jotain tunteakseni itseni ihmiseksi, enkä minä ikävöi suomea, vaikka minä tiedän että minun pitäisi.
And i really don't. I feel like i live in different reality compared to others. I'm watching the days go by, and i don't even know what i'm doing! I don't really feel anything at all, and that makes me feel inhumane.
Today i had some kind of anxiety attack, even tough i don't feel that anxious. Everything was a big blur and suddenly i couldn't see or hear anything, and i was sure that i was dying. My whole body was giving up, i felt like vomiting my guts out and my whole body was burning under my skin. Then i just kinda passed out, and suddenly i felt fine again.
Everything happened in few minutes or less... That totally made me think that everything's not ok, even tough i thought that i was getting better every day.
And i really am!
I'm meeting new people and my relationship with my family is getting better and better, and i feel happier every day.
But i feel kinda guilty when i feel happy, like i wasn't supposed to be happy.
Like i wasn't allowed to laugh.
Things here are still pretty bad. The houses that collapsed because of the earthquake, all the people without home or food or clean water...
And people are talking about new earthquake. That they always come in twos. This country can't afford a new terremoto, it's impossible. This whole country will be destroyed if there's another one, at least the parts near Concepción (which means like the whole way from Santiago to Temuco). But IF there will be another one, and i survive from that, i will thank my god. Even tough i don't believe in anything, but if there's someone i think that he/she wouldn't make this country suffer again.
But to be honest... i'm really afraid about the rumors about the new terremoto, because aftershocks just keep getting bigger and bigger. First there were only those little ones, then there were 5,3...6,7... and the last one i think was 7,3?
There's so many questions i would love to ask. Problems that could be solved, longing that could be avoided, vaikka tiedän tarvitsevani tuota ikävää, tiedän että minun tulee kaivata heitä, ja noita öitä jolloin istuimme katolla, kun la luna llena nousi Andien takaa, ja jos olimme hiljaa pystyimme kuulemaan kun ihmiset elivät elämäänsä, sillä täällä ihmiset elävät öisin. Minä tiedän etten kestäisi tätä ilman tuota ikävää, sillä minun tulee ikävöidä jotain tunteakseni itseni ihmiseksi, enkä minä ikävöi suomea, vaikka minä tiedän että minun pitäisi.
maanantai 15. maaliskuuta 2010
El Tiempo
Please, no more aftershocks.
I'm too tired to have another sleepless night. I need sleep, because there's no real coffee. I'd really like to sleep, but i just can't. I'm too nervous all the time, and i think that i'm too tired to sleep. And so i have to eat to keep myself from falling apart, so i will be fat soon, jej.
It's really weird that i don't feel bad when i eat here, like i normally do. Still i'm afraid of gaining weight, even tough i know that i won't let my self to gain weight. I should start doing sports.
I feel restless here, like i can't be still.
Oikeastaan en edes tiedä mitä halusinkaan sanoa. Tässä oli jokin idea alkujaan, mutta tiedän, etten olisi sitä sanonut kuitenkaan, sillä pelkään liikaa jonkun saavan tietää ajatuksistani. Jonkun, jonka ei pitäisi tietää. Tai ehkä pitäisikin mutta en halua nähdä vastareaktiota ja tulla torjutuksi. Se olisi liikaa kaiken muun lisäksi. For now it's enough for me to live in a dream that will never come true.
Olen niin kovin surullinen tapaus, sillä en osaa hillitä itseäni, i just fell head over heals once again, vaikka aikaa kului vain silmänräpäys. Jälkiviisaana on helppo sanoa, että olisin voinut tehdä jotain, mutta nyt se on jo liian myöhästä, vaikka maa on sama ja vielä on vuosi aikaa, mutta se on vain vuosi. Välillä pelkään ystävysytyä ihmisiin, sillä tiedän kaiken olevan ohi pian. Viisumini on voimassa vain 365 päivää, eikä 365 päivää ole mitään... even tough just one year of love is better than lifetime alone.
I started my day laying on my bed 60 minutes before i got up, and i ended it in 60 minutos with my chilean friends.
I'm too tired to have another sleepless night. I need sleep, because there's no real coffee. I'd really like to sleep, but i just can't. I'm too nervous all the time, and i think that i'm too tired to sleep. And so i have to eat to keep myself from falling apart, so i will be fat soon, jej.
It's really weird that i don't feel bad when i eat here, like i normally do. Still i'm afraid of gaining weight, even tough i know that i won't let my self to gain weight. I should start doing sports.
I feel restless here, like i can't be still.
Oikeastaan en edes tiedä mitä halusinkaan sanoa. Tässä oli jokin idea alkujaan, mutta tiedän, etten olisi sitä sanonut kuitenkaan, sillä pelkään liikaa jonkun saavan tietää ajatuksistani. Jonkun, jonka ei pitäisi tietää. Tai ehkä pitäisikin mutta en halua nähdä vastareaktiota ja tulla torjutuksi. Se olisi liikaa kaiken muun lisäksi. For now it's enough for me to live in a dream that will never come true.
Olen niin kovin surullinen tapaus, sillä en osaa hillitä itseäni, i just fell head over heals once again, vaikka aikaa kului vain silmänräpäys. Jälkiviisaana on helppo sanoa, että olisin voinut tehdä jotain, mutta nyt se on jo liian myöhästä, vaikka maa on sama ja vielä on vuosi aikaa, mutta se on vain vuosi. Välillä pelkään ystävysytyä ihmisiin, sillä tiedän kaiken olevan ohi pian. Viisumini on voimassa vain 365 päivää, eikä 365 päivää ole mitään... even tough just one year of love is better than lifetime alone.
I started my day laying on my bed 60 minutes before i got up, and i ended it in 60 minutos with my chilean friends.
sunnuntai 14. maaliskuuta 2010
Losing control
Everything's not right, i feel it in my bones. Something's terribly wrong right now, and i can't figure out what it is. I feel like i'm loosing control, 'cos here i can't decide myself what i'm going to do and when, i can't even control what i'm saying cos i don't speak spanish or english that well, and i can't anymore control my weight that easily, cos they already think that i have problems, and i don't wanna be pain in the ass all the time, and stop eating and just sleep.
Sometimes i find myself from somewhere doing stuff i shouldn't do. Things that will get me into troubles, but i just can't stop myself, even tough i know... I miss people who took the burden of my shoulders and i didn't have to make those same mistakes over and over again. Now i'm alone and i have to learn to make my own mistakes and learn from them, but i know i will get in troubles before i learn.
I guess this experience will help me be a better person, and maybe in the future i'll be responsible, but now i feel like i'm loosing the control.
Oikeastaan en ajattele olevani täällä, enkä missään muuallakaan. Santiagossa minun levottomat jalkani saivat levätä hetken, mutta täällä olen onnellinen vain liikkeellä. Lähden kaikkialle minne muut lähtevät, ja niin kauan kuin jatkan kulkemista, olen onnellinen, mutta paikallaanoleminen aiheuttaa minulle hankaluuksia.
Haluaisin kuulla jonku kiroilevan saksaksi auton ratissa ja olla onnellinen ja paikallaan.
Sometimes i find myself from somewhere doing stuff i shouldn't do. Things that will get me into troubles, but i just can't stop myself, even tough i know... I miss people who took the burden of my shoulders and i didn't have to make those same mistakes over and over again. Now i'm alone and i have to learn to make my own mistakes and learn from them, but i know i will get in troubles before i learn.
I guess this experience will help me be a better person, and maybe in the future i'll be responsible, but now i feel like i'm loosing the control.
Oikeastaan en ajattele olevani täällä, enkä missään muuallakaan. Santiagossa minun levottomat jalkani saivat levätä hetken, mutta täällä olen onnellinen vain liikkeellä. Lähden kaikkialle minne muut lähtevät, ja niin kauan kuin jatkan kulkemista, olen onnellinen, mutta paikallaanoleminen aiheuttaa minulle hankaluuksia.
Haluaisin kuulla jonku kiroilevan saksaksi auton ratissa ja olla onnellinen ja paikallaan.
perjantai 12. maaliskuuta 2010
Nueva canción Chilena
I'm living in a swing, i'm all the time going back and forth back and forth, and i can't stop. In the mornings when i wake up, i'm more tired than i was the night before. I think that's because of my dreams... I have the weirdest dreams when i sleep. And to be honest i don't even like to sleep that much, 'cos i really don't like to live in two realities. That's why i drink loads of coffee, so i don't have to sleep, but here the coffee is bigger bad than sleep.
I miss my smoker compañeros de Santiago. Aquí tengo que fumar sola.
Olen pohdiskellut paljon asioita, ja i'm trying hard to overcome things, mutta jokainen asia muistuttaa minua heistä ja hänestä, enkä minä usko ikävöiväni suomea, sillä se ei koskaan ollutkaan minun kotini. Täällä minä tunnen olevani kotona, sillä tämä maa on minun maani, mutta yön pikkutunneilla minä ikävöin Santiagoon, ja kun tupakastani nouseva savu kihartuu ympärilläni, tiedän että minä voin aina palata.
When i'm alone i listen to Violeta Parra and miss Santiago. And here people say that i have to forget Santiago and the people there... helpommin sanottu kuin tehty, eivätkä he tiedä mitään, sillä he eivät olleet siellä. Minä en kokenut sitä kaikkea heidän kanssaan, minä koin sen santiagossa minun kansainvälisen perheen kanssa, ja heidät minä koen perheekseni täällä, sillä heidän luonaan minä tunnen olevani kotona.
Now i feel like watching something stupid... some bad movie with michelle rodriquez. I just want to be one moment without thinking and missing something. I just wanna be, and try to enjoy my life here.
I miss my smoker compañeros de Santiago. Aquí tengo que fumar sola.
Olen pohdiskellut paljon asioita, ja i'm trying hard to overcome things, mutta jokainen asia muistuttaa minua heistä ja hänestä, enkä minä usko ikävöiväni suomea, sillä se ei koskaan ollutkaan minun kotini. Täällä minä tunnen olevani kotona, sillä tämä maa on minun maani, mutta yön pikkutunneilla minä ikävöin Santiagoon, ja kun tupakastani nouseva savu kihartuu ympärilläni, tiedän että minä voin aina palata.
When i'm alone i listen to Violeta Parra and miss Santiago. And here people say that i have to forget Santiago and the people there... helpommin sanottu kuin tehty, eivätkä he tiedä mitään, sillä he eivät olleet siellä. Minä en kokenut sitä kaikkea heidän kanssaan, minä koin sen santiagossa minun kansainvälisen perheen kanssa, ja heidät minä koen perheekseni täällä, sillä heidän luonaan minä tunnen olevani kotona.
Now i feel like watching something stupid... some bad movie with michelle rodriquez. I just want to be one moment without thinking and missing something. I just wanna be, and try to enjoy my life here.
keskiviikko 10. maaliskuuta 2010
Dame una alegria
And i really want to sleep. Just one night without aftershocks, and just one starbucks' coffee would make me happy. But now i'm only tired and annoyed.
I miss home even tough i've never felt like home... and this country feels more home to me than Finland ever, but (at least not yet) i don't feel home in San Carlos. I love this city, i really do, and people here are so lovely and nice, but everybody knows everybody and if you once forget to be careful about what you say or do, you will be screwed. So you have to be really careful all the time, and never lose your control.
At nights i feel quite lonely... that's not normal for me, 'cos normally there's always someone to talk to and someone who cares. I know that my family here cares, but the communication is still really hard, and i really can't express myself the way i'd like to in spanish. And i can't share my fears with anyone. (i have to talk to Zirano who's a dog, because he couldn't understand me no matter what language i talk, so i speak finnish to him, and my family thinks that i'm crazy!)
And here i'm all the time little bit outsider, 'cos i'm not yet part of the social group here, and the other exchange students seem to have each other... (but i have my guitar, even tough i can't play that well, but maybe someday i will learn.)
I miss finnish candy and my own time there. Here i have to be all the time with someone, and i feel like i have to pretend. I don't even know this person who lives in my body. I'm not genuine anymore like i used to be... San Carlos has changed me, and i'm really cautious all the time. I can't relax. In Santiago i felt that i could be who i am.
But... even tough i know this year will be harder than i could ever imagine, i've experienced the most beautiful things here, and met amazing people, and i know that i will remember those good times(even tough they lasted only few days) forever.
Pelko on kamala tunne, kun sen joutuu kokemaan yksin. Kun ei ole ketään kenelle puhua, tai kenen kanssa jakaa asiansa. Olen todella kiitollinen ihanista vaihtarikavereista täällä, mutta tiedän heidän suosivan toistensa seuraa, sillä englanti ei ole minulle äidinkieli, joten minun on todella hankala olla hauska ja nokkela kielellä, joka ei ole minun. Ei sillä, teidän että kaikki tulee vielä olemaan hyvin jokupäivä, kun tilanne rauhouttuu, ja jälkijäristykset jäävät historiaan.
En vain tiedä miten kykenen oppimaan uutta ja miten jaksan heilua iltamyöhään joka helvetin päivä, kun kolmella kielellä ajatteleminen ja kahdella kielellä puhuminen kuluttaa vähätkin voimani loppuun, enkä öisin saa yksinäisyydeltäni ja peloltani unta.
Haluaisin kotiin, mutta minun kotini ei ole Suomessa, eikä sen koommin vielä täälläkään.
I miss home even tough i've never felt like home... and this country feels more home to me than Finland ever, but (at least not yet) i don't feel home in San Carlos. I love this city, i really do, and people here are so lovely and nice, but everybody knows everybody and if you once forget to be careful about what you say or do, you will be screwed. So you have to be really careful all the time, and never lose your control.
At nights i feel quite lonely... that's not normal for me, 'cos normally there's always someone to talk to and someone who cares. I know that my family here cares, but the communication is still really hard, and i really can't express myself the way i'd like to in spanish. And i can't share my fears with anyone. (i have to talk to Zirano who's a dog, because he couldn't understand me no matter what language i talk, so i speak finnish to him, and my family thinks that i'm crazy!)
And here i'm all the time little bit outsider, 'cos i'm not yet part of the social group here, and the other exchange students seem to have each other... (but i have my guitar, even tough i can't play that well, but maybe someday i will learn.)
I miss finnish candy and my own time there. Here i have to be all the time with someone, and i feel like i have to pretend. I don't even know this person who lives in my body. I'm not genuine anymore like i used to be... San Carlos has changed me, and i'm really cautious all the time. I can't relax. In Santiago i felt that i could be who i am.
But... even tough i know this year will be harder than i could ever imagine, i've experienced the most beautiful things here, and met amazing people, and i know that i will remember those good times(even tough they lasted only few days) forever.
Pelko on kamala tunne, kun sen joutuu kokemaan yksin. Kun ei ole ketään kenelle puhua, tai kenen kanssa jakaa asiansa. Olen todella kiitollinen ihanista vaihtarikavereista täällä, mutta tiedän heidän suosivan toistensa seuraa, sillä englanti ei ole minulle äidinkieli, joten minun on todella hankala olla hauska ja nokkela kielellä, joka ei ole minun. Ei sillä, teidän että kaikki tulee vielä olemaan hyvin jokupäivä, kun tilanne rauhouttuu, ja jälkijäristykset jäävät historiaan.
En vain tiedä miten kykenen oppimaan uutta ja miten jaksan heilua iltamyöhään joka helvetin päivä, kun kolmella kielellä ajatteleminen ja kahdella kielellä puhuminen kuluttaa vähätkin voimani loppuun, enkä öisin saa yksinäisyydeltäni ja peloltani unta.
Haluaisin kotiin, mutta minun kotini ei ole Suomessa, eikä sen koommin vielä täälläkään.
maanantai 8. maaliskuuta 2010
Ya echo de menos
Sade hakkasi kattoa viimeyön, eikä uni tullut vaikka kuin yritin. Rakastan San Carlosin öitä, sillä koko taivas on täynnä tähtiä, joita Santiagosa ei nähnyt, mutta silti Santiagon yöt olivat elämäni onnellisimmat.
Ikävöin tuota ponchoilla täytettyä kattoa, ja tuota suurensuurta tuhkakuppia, jonka Cristina toi sinne, sillä ei jaksanut joka välissä käydä tyhjentämässä pienempiä. Voi kuinka kaipaankaan noita aamun ensimmäisiä kessuja, kun aurinko paistoi niin voimakkaasti, ettei pihalla voinut polttaa, ja savu täytti koko olohuoneen. Voi kuinka haluankaan laulaa jälleen HSM lauluja Cristinan ja Ellien kanssa ja syödä sveitsiläistä suklaata, joka oli jo hiukan sulanut.
Haluaisin vielä kerran olla tuon punaisen auton kyydissä ja kuunnella kun Ellie laulaa back street boysin tahtiin ja ärsyttää Cristinaa tahallaan. Haluaisin vielä kerran sanoa, että en vitussa halua San Carlosiin, vaan jään Santiagoon, ja haluaisin vielä kerran kuulla Cristinan ja Jesse-Jamesin heittävän kääpiöläppää, kun yritän ylettää jonnekin.
Santiagosta lähteminen oli ehkä elämäni vaikein lähtö. En kyennyt puhumaan, sillä tiesin kyyneleiden puskevan läpi, mikäli aukaisisin suuni. Mutta pisco auttoi kummasti ikävään, vaikka huolehtivainen veljeni ei sitä minun paljoa antanutkaan juoda. Hyvä sinänsä, olisin vetänyt perseet ja itkenyt silmät päästäni, mikäli olisin saanut juoda niin paljon, kuin olisin halunnut.
Täällä minä poltan tupakkani yksin kuunnelleen Violeta Parraa ja kaivaten Santiagoon. Täällä minä juon nescafeta, kun ei muutakaan ole tarjolla. Täällä minä syön leipää ilman juustoa, sillä juustoa ei ole. Täällä on Piñera joka vitun paikassa.
Ya echo de menos Santiago.
Ikävöin tuota ponchoilla täytettyä kattoa, ja tuota suurensuurta tuhkakuppia, jonka Cristina toi sinne, sillä ei jaksanut joka välissä käydä tyhjentämässä pienempiä. Voi kuinka kaipaankaan noita aamun ensimmäisiä kessuja, kun aurinko paistoi niin voimakkaasti, ettei pihalla voinut polttaa, ja savu täytti koko olohuoneen. Voi kuinka haluankaan laulaa jälleen HSM lauluja Cristinan ja Ellien kanssa ja syödä sveitsiläistä suklaata, joka oli jo hiukan sulanut.
Haluaisin vielä kerran olla tuon punaisen auton kyydissä ja kuunnella kun Ellie laulaa back street boysin tahtiin ja ärsyttää Cristinaa tahallaan. Haluaisin vielä kerran sanoa, että en vitussa halua San Carlosiin, vaan jään Santiagoon, ja haluaisin vielä kerran kuulla Cristinan ja Jesse-Jamesin heittävän kääpiöläppää, kun yritän ylettää jonnekin.
Santiagosta lähteminen oli ehkä elämäni vaikein lähtö. En kyennyt puhumaan, sillä tiesin kyyneleiden puskevan läpi, mikäli aukaisisin suuni. Mutta pisco auttoi kummasti ikävään, vaikka huolehtivainen veljeni ei sitä minun paljoa antanutkaan juoda. Hyvä sinänsä, olisin vetänyt perseet ja itkenyt silmät päästäni, mikäli olisin saanut juoda niin paljon, kuin olisin halunnut.
Täällä minä poltan tupakkani yksin kuunnelleen Violeta Parraa ja kaivaten Santiagoon. Täällä minä juon nescafeta, kun ei muutakaan ole tarjolla. Täällä minä syön leipää ilman juustoa, sillä juustoa ei ole. Täällä on Piñera joka vitun paikassa.
Ya echo de menos Santiago.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)